Naistenpäivän konsertti: Kevätvesiä

Annastiina Tahkola, mezzosopraano
Katariina Liimatainen, piano

Kesto 1 h, ei väliaikaa

Vapaa pääsy!

Naistenpäivän Kevätvesiä-duokonsertin ohjelman aloittaa Tauno Pylkkäsen Kuoleman joutsen –laulusarja runoilija Aino Kallaksen runoihin. Runot ovat syntyneet siitä tuskasta, jota Aino Kallas koki menetettyään neljä viidestä lapsestaan. Clara Schumann oli yksi 1800-luvun merkittävimmistä konserttipianisteista ja oman aikansa harvoista tunnetuista naissäveltäjistä. Hänen liedinsä ovat herkän romanttishenkisiä. Sergei Rahmaninovin väkevät laulut kertovat rakkaudesta, luonnon kauneudesta ja kevään riemusta, mutta myös surusta laulussa Sotilaan vaimo. Konsertissa kuullaan myös iki-ihania Jean Sibeliuksen pianoteoksia ja yksinlauluja sekä säveltäjä Oskar Merikannon juhlavuoden kunniaksi hänen tunnetuimpia yksinlaulujaan.

Mezzosopraano Annastiina Tahkola nousi suuren yleisön tietoisuuteen voitettuaan ensimmäisen kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun vuonna 2007. Hän on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla orkestereiden solistina, lied-resitaalein ja kirkkokonsertein. Hän debytoi Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2010. Vuonna 2022 sai ensi-iltansa Ilkka Kuusiston pienoisooppera Nainen kuin jäätynyt samppanja, jossa hän laulaa Aino Kallaksen roolin.

Pieksämäkeläislähtöinen pianotaiteilija Katariina Liimatainen on konsertoinut laajalti kotimaassa ja ulkomailla omin konsertein, kamarimuusikkona ja orkesterien solistina. Hänet on palkittu mm. Maj Lind ja kansainvälisessä Franz Liszt-pianokilpailussa.

Annastiina Tahkola ja Katariina Liimatainen toimivat Savonia-ammattikorkeakoulun lehtoreina.