Junamusikaali

Nollakaks kolkytkuus

Käsikirjoitus ja ohjaus Juhani Joensuu
Ensi-ilta 10.11.2017, muut esitykset ajalla 17.11. – 15.12.2017

Suomi 100 v juhlavuoden kunniaksi Poleenin teatterin juhlanäytelmä on rautatien ja Pieksämäen historiaan pureutuva junamusikaali. Esitys on kokonaisilmeeltään hilpeän ilkikurinen. Ja vaikka hetkittäin vakavoidutaan, niin hauskuus on päällimmäisenä.

Junamusikaalissa on episodimainen rakenne. Tarinan keskiössä on myyttinen ”ikimuori” Mummu, joka on syntynyt 1862 eli suomalaisen rautatien syntyvuonna. Hän kertoo elämänsä vaiheita, elämästä rautatien valoissa ja varjoissa, sodasta lapsen näkökulmasta ja Armi Kuuselan junakiertueesta 1955, jolloin tuore hääpari kävi Pieksämäelläkin.

Mummun lisäksi saamme kokea Kulkijamiehen tarinan. Kulkijamies on hän, joka laulaa bluesia Pieksämäen asemalla. Katseltuaan ja kuunneltuaan tapahtumia ympärillään hän huomaa, että ei se paskempi paikka ole tämä Pieksämäkikään.

Näihin kohtauksiin asemalla ja junassa tulee runsaasti lauluja ja tansseja; ”Juna kulkee”, ”Menolippu”, ”Hengaillaan”, ”Lentävä kalakukko, ”Kohta juna lähtee”, ”Pienen pieni veturi”…

Tarinat rakentavat katsojan mieliin humaania viestiä, sitä, että kaikilla meillä on vikamme, mutta ihmisiä silti ollaan. Pienissä hetkissä on voimaa. Tarvitsemme toisiamme.

”Nollakaks kolkytkuus tarjoaa hyvää musiikkia ja leppoisaa tunnelmaa sekä haikean katselmuksen paikkakunnan kasvun vuosiin. Ja kun musikaalista puhutaan, niin hyvin soittava liveyhtye on aina se paras vaihtoehto. Bändi hoitaa hommansa loistavasti: soitto on tiukan svengaavaa, mutta samaan aikaan ilmavaa.”
”Mummon ja Kaisan leppoisa dialogi muodostaa musikaalin perusrungon, jonka ympärille nivotaan kohtauksia aikojen varrelta. Parivaljakon kemiat toimivat, Sirolan ilmeikkyys ja ilkikurisuus luovat mukavan kontrastin vastapelurin topakkuudelle ja asiallisuudelle.”
”Susanna Pohjolaisen lavastus on miellyttävän selkeä ja värimaailmansa puolesta jotenkin 1970-lukulainen. Vaikutelmaa tehostaa rumpali Pasi Teittisen pipo, joka lienee lainattu Tankki täyteen -sarjan Sulo Vileniltä. Ja erityiskiitos veturista kuvatuille kamera-ajoille.” -Jari Asikainen, Pieksämäen Lehti 14.11.2017

ESITYKSET
pe 10.11. klo 18
pe 17.11. klo 18
to 23.11. klo 18
la 25.11. klo 13
ke 29.11. klo 18
la 2.12. klo 13
pe 8.12. klo 18
la 9.12. klo 13
ke 13.12. klo 18
pe 15.12. klo 18

Kesto 2 h, väliaika. Näytelmän oikeuksia valvoo SUNKLO Oy

LIPUT 22/17 € | Ryhmäliput 25-49 lippua 17 €, yli 50 lippua 15 €.
Poleenin lippupalvelu palvelee Poleenin kahvilassa arkisin klo 11–17 sekä tuntia ennen tapahtuman alkua (ko. tapahtumaan), puh. 0400 855 614.
Ryhmämyynti Juhani Heikkinen, puh. 044 799 5563, juhani.heikkinen@pp2.inet.fi

 

Junamusikaali
NOLLAKAKS KOLKYTKUUS
Käsikirjoitus ja ohjaus Juhani Joensuu

NÄYTTELIJÄT
Merja Karjalainen – Mummo
Emmi Sirola – Kaisa
Jari Kauppinen – Asemalla istuja
Ritva-Helinä Äijö – Rehtori, Raunon äiti, Kateellinen nainen, Jonottaja ja Konnarin puoliso
Mona Karjalainen – Riitta, Kateellinen nainen, Armi, Konnarin puoliso ja Kaisan äiti
Kipa Selonen – Heljä, Hilkka, Kerttu, Jonottaja ja Konnarin puoliso
Ari Kekäläinen – Pena, Kantaja, Lämmittäjä ja Kaupungin edustaja
Pasi Hiltula – Veijari, Eino, Paaripotilas Aati, Junanlähettäjä, Gil ja Kaisan isä
Mikko Parkkinen – Aapro, Tuiskun veljes, Rauno, Konduktööri ja Potkija
Lauri Sinkkonen – Sälli, Kantaja, Veturinkuljettaja, ja Lipunmyyjä

ENGINE BÄNDI
Merja Jauhijärvi, piano
Henrik Roschier, kitara
Pertti Selonen, basso
Pasi Teittinen, rummut

Esityksessä käytetään teatterisavua ja valotehosteita.

ENGINE BAEZ TANSSIRYHMÄ
Roosa Kollanus
Venla Parkkinen
Fanni Pöyhtäri
Iina Sormunen

TAITEELLINEN TYÖRYHMÄ
Ohjaaja: Juhani Joensuu
Kapellimestari: Merja Jauhijärvi
Koreografia: Marjo Vartela
Koreografia-assistentti: Iina Sormunen
Lavastus: Susanna Pohjolainen
Puvustus: Susanna Kasanen
Maskeeraus: Minna Paloniemi
Tarpeisto: Susanna Pohjolainen
Valosuunnittelu: Ville Huupponen
Lavasterakennus: Tommi Tetri
Äänisuunnittelu: Teemu Nykänen
Näyttämömiehet: Juho Jussila ja Aleksi Matilainen
Mainosgrafiikat ja -kuvat: Timo Naukkarinen
Markkinointikuvat: Kimmo Peltonen
Tuottaja: Jari Tuononen

LAULUT
Juna kulkee taas
Menolippu
Kohta juna lähtee
Pienen pieni veturi
Lentävä kalakukko
Jos sä konduktöörin nait
Hengaillaan
On kesäyö
Bluesia Pieksämäen asemalla
Vihellän vaan
Armi