Väkevä laulunäytelmä

SEITSEMÄN VELJESTÄ

Ohjaus Pasi Toivanen
Ensi-ilta 26.10.1996, esitykset 30.10. – 14.12.1996

Aleksis Kiven suurromaani Seitsemän veljestä on esitetty ensikertaa teatterin lavalla 1900-luvun alussa. Näytelmän tekotapoja on ollut vuosien saatossa kymmeniä, ja Pasi Toivasen ohjauksessa on pyritty koskettamaan nykypäivän ihmistä. Kiven runoutta lähdettiin näytelmässä analysoimaan ja tulkitsemaan kokonaan uudella tavalla. Kaikki teoksessa esitettävät laulut ja musiikkinumerot sävellettiin uudestaan: tällä tavoin pyrittiin herättämään Kivi eläväksi, runojen kuvallisuus puhuvaksi ja kirjailijan ajatukset sekä teoksen tunnelma tuoreesti esille. Seitsemän veljestä tutkailee suoraan suomalaisuuden ytimeen. Veljesten kasvaminen järjestäytyneen yhteiskunnan ja ”kristillisen seurakunnan” hyväksyttäviksi jäseniksi kuvastaa Suomen varttumista Pohjolan takapajulasta omaksi kansakunnaksi.

SEITSEMÄN VELJESTÄ
Käsikirjoitus: Aleksis Kivi
Ohjaaja: Pasi Toivanen
Musiikkinäytelmäksi sovittanut ja dramatisoinut Pasi Toivanen
Musiikin sävellys, sovitus ja johto: Kari Mäkiranta

Rooleissa
Juhani – Marko Kurikka
Tuomas – Janne Haverinen
Aapo – Ari-Matti Kurikka
Simeoni – Antti Vuorela
Timo – Tomi Karimerto
Lauri – Aki Markkanen
Eero – Harri Nykänen

Muissa rooleissa: Miikka Saarinen, Heikki-Veli Nykänen, Tomi Ylönen, Julius Valve, Mikael Karhu, Markus Kovanen, Ilkka Asikainen, Sirpa Salo, Ilkka Asikainen, Ari Kekäläinen, Henna Laine, Johanna Lahtinen, Monica Strengell, Vuokko Lehto, Seppo Nieminen, Matti Selonen, Markku Hämäläinen, Kari Mäkiranta, Helena Rautpalo, Minna Tasanko, Kati Selonen, Martti Markkanen, Seppo Heimonen, Martti Hänninen, Seppo Nieminen, Pertti Salo, Lauri Puharinen, Pirje Eronen, Raili Hyyrinen, Mariina Niittymäki, Kaarina Piispa, Marjatta Saastamoinen, Tuovi Varis, Hannele Rajala, Sanna Kauppinen, Outi Nykänen, Leena Toimi