17.5.2021

Poleenin teatterin juliste menestyi matkailualan julistekilpailussa

Kuluttajat antoivat eniten ääniä Valamon yksinäinen -näytelmäjulisteelle.

Suomen matkailualan liitto SMAL, Ikkunapaikka-lehti ja Suoma järjestivät pikaisen nettiäänestyksen suomalaisista matkailujulisteista. Tulokset julkistettiin juuri julkaistussa Ikkunapaikka-lehdessä.

Reilut 1 500 ääntä annettiin kilpailun aikana. Kilpailussa oli kaksi kategoriaa, 2000-luvun julisteet ja nostalgiajulisteet. Äänestys oli erikseen matkailualan ammattilaisille ja kuluttajille. Ammattilaiset antoivat lähes 600 ääntä ja kuluttajat 900 ääntä.

Sekä ammattilaisten että kuluttajien nostalgiajuliste-kisassa eniten ääniä sai Heinäveden reitti – Kappale kauneinta Suomea. Ammattilaiset äänestivät 2000-luvun julisteeksi Silja Line 60 v julisteen. Kuluttajat taas ymmärsivät teatterijulisteen arvon 2000-luvun julisteissa. Poleenin teatterin Valamon yksinäinen sai 23 % äänistä (900 äänestänyttä).

Valamon yksinäinen –juliste tehtiin Poleenin teatterin kevään 2017 produktion markkinointiin. Valokuvaukset julistetta varten toteutettiin Pieksämäen lähellä Nykälänkoskella vanhan sillan raunioilla. Nuo koskisillan vanhat sammaloituneet kivet sopivat kuvaamaan vanhaa Valamoa ja tarinaa itseään.

Tässä linkit matkailualan tahoihin:

www.suoma.fi
www.100syytä.fi