13.3.2024

Pieksämäelle uusi valtakunnallinen kirjoituskilpailu

Pieksämäen kaupungin kulttuuritoimi, kaupungin kirjasto ja Seutuopisto järjestävät nyt Pieksämäki 450 vuotta kirkkopitäjänä –juhlavuonna valtakunnallisen kirjoituskilpailun ensimmäistä kertaa.

Kirjoituskilpailu tarjoaa juuri sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden ilmaista luovuuttasi ja kirjoittajantaitojasi. Kilpailuajan kynnyksellä 15. maaliskuuta – 30. huhtikuuta 2024 kutsutaan kaikki kirjoittajat, niin nuoret kuin aikuisetkin, mukaan tekemään historiaa.

Teemana on ”RISTEYS” – käännekohta elämässä, positiivinen kohtaaminen toisten kanssa ja mahdollisuus muutoksesta parempaan. Mihin suuntaan tie vie, se on jokaisen kirjoittajan päätettävissä.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki, jotka eivät ole aiemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta. Koululaisten sarjassa on mahdollista osallistua myös ryhmätyönä kirjoitetulla tekstillä. Molemmissa sarjoissa haetaan yksittäisiä proosatekstejä, joiden maksimipituus on 1 000 sanaa.

Haluamme innostaa kaikkia kirjoittajia ilmaisemaan itseään ja jakamaan tarinansa kanssamme. Osallistu, ja anna teksteillesi mahdollisuus loistaa!

Valtakunnallisen kirjoituskilpailun suojelijaksi on lupautunut kirjailija-ohjaaja Juha Hurme. Hän toimii myös kilpailun raadissa.

Valtakunnallisen kirjoituskilpailun voittajat julistetaan lauantaina 7.9.2024 Sylvi Symposiumissa kulttuurikeskus Poleenissa.

Lisätietoja kilpailusta, osallistumisohjeet ja aikataulu löytyvät sivulta pieksamaki.fi/kirjoituskilpailu

Onnea matkaan!