17.11.2021

Tunteita -näyttely Poleenissa 26.11.2021 -23.1.2022

Pieksämäen kuvataideseura ry:n 55. vuosinäyttely on Kulttuurikeskus Poleenissa 26.11.2021-23.1.2022 teemalla Tunteita

”Mitä tunteet ovat? Tunteella tarkoitetaan, että kehossa ja mielessä tuntuu joltakin. Tunteet saavat meidät usein toimimaan ja tekemään jotakin. Tunteet ovat yksilöllisiä:  ihmiset voivat kokea samoissa tilanteissa hyvinkin erilaisia tunteita. Ihminen voi tuntea satoja erilaisia tunteita ja tunnevivahteita, ja aina niiden tunnistaminen ei ole helppoa.  Jokaisen on hyvä miettiä, miten tunteitaan tunnistaa, ilmaisee ja ottaa haltuun.” Suomen mielenterveysseura

Tunteista puhutaan tänä päivänä ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Maailmassa, elämässä tapahtuu paljon, ja tapahtumat ovat hyvin lähellä meitä kaikkia. Tunteiden  kautta elämme, ja tunteet voivat olla pinnan alla, tai tunteet voivat räiskähdellä. Sosiaalinen media muokkaa meitä, ja sen kautta välitetään tunteita – liikaa vai liian vähän?  Kohtaammeko tänä päivänä? Kuvataideseuran tämän vuoden näyttelyssä tunteet tulevat näkyviksi.

Näyttelyyn voivat ottaa osaa sekä jäsenet (joita on noin 90), että ulkopuoliset taiteilijat. Näyttelyn juryttää tänä vuonna kuvataiteilija Kirsimaria E. Törönen Mikkelistä.