29.4.2022

ELÄMÄN JUHLA –näyttely Poleenissa 26.5.-14.8.2022

ELÄMÄN JUHLA –muotitaiteilija Jukka Rintala ja visualisti Matti Vaskelainen  

Jukka Rintala juhlii 70 syntymäpäiväänsä retrospektiivisellä näyttelyllä Poleenissa  

Muotitaiteilija ja kuvataiteilija Jukka Rintala täytti 70 vuotta 9.4.2022.  Hänen merkkipäivänsä kunniaksi ilmestyi elämäkerta Elämänviiva, jonka on kirjoittanut kirjailija Ulla-Maija Paavilainen ja jonka kustansi Otava.  

Jukka Rintala on ennen kaikkea teollinen suunnittelija muodin ja sisustuksen aloilla. Suuri yleisö tuntee hänet parhaiten hienostuneista ja uniikeista iltapuvuista, joita on saatu ihailla esimerkiksi Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlissa.   

Porissa syntyneen Rintalan ehtymättömän inspiraation lähde on ollut luonto: maaseutu, puutarha, meri ja Yyterin rantaviiva. Porin Reposaaressa hän aloitti öljymaalauksen.  
Kunniamaininta aikakauslehti Annan Euromuoti-kilpailussa vuonna 1971 sai Rintalan hakeutumaan Taideteolliseen korkeakouluun, josta hän valmistui vuonna 1976. Työuransa hän aloitti nahkapukineita valmistavassa Friitalassa. Suunnittelutöitä Rintala on tehnyt useille suomalaisille vaatetus- ja sisustusalan yrityksille, kuten Karhu-Titanille, Nansolle, Aarikalle, Joutsen Finlandille, Jokipiin Pellavalle, VM Carpetille ja Marimekolle.  

Rintalan muotisuunnittelijan ura ampaisi uudelle kiertoradalle Kirsti Paakkasen ostettua Marimekon vuonna 1991. Hänen ensimmäinen mallistonsa Marimekolle oli legendaarinen ja värikäs Karjalan marjat. Sittemmin hän sai kunnian suunnitella kaikki Marimekon muotinäytösten show stopperit eli iltapuvut. Hän oli myös Kirsti Paakkasen henkilökohtainen luottosuunnittelija. Rintalan uniikkipuvut ovat veistoksellisia, runsaita ja dramaattisia ja taitaa hienosti eri materiaalien yhdistelyn vaatteessa.  

Jo vuonna 1985 Rintala perusti yhdessä elämänkumppaninsa Matti Vaskelaisen kanssa Jukka Rintala -osakeyhtiön. Siitä lähtien Vaskelainen on vastannut Rintalan näyttelyiden, messuosastojen ja näytösten visuaalisuudesta sekä kotimaassa että ulkomailla.  Rintalan uniikkipuvut ovat olleet tuotannon lippulaivoja.   

Rintalan töille on ominaista kalligrafinen, yhdellä vedolla syntyvä ”rintalanviiva”.  Hänellä on ollut lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä eri puolilla Suomea sekä ulkomailla. Kahdessa suuressa retrospektiivisessä näyttelyssä, Didrichsenin taidemuseossa 2017 Helsingissä ja Kulttuuritalo Korundissa Rovaniemellä 2019–2020, esiteltiin hänen elämäntyötänsä hyvin monipuolisesti.  

Kesällä 2022 Rintalalla on Elämän juhla -retrospektiivinen näyttely Vaskelaisen syntymäkaupungissa Pieksämäellä kulttuurikeskus Poleenissa 27.5. -14.8., Savonlinnassa on avoinna 15.6. –15.8. Fashion & Gallery. Haminassa hän järjestää 1.7. –13.8. Unelmien matkassa –näyttelyn, joka on samalla Rintalan juhlavuoden mitalijuhlat.   

Rintalan uraan kuuluu myös teatteri. Hän suunnitteli puvustuksen Svenska Teaternin musikaaliin My Fair Lady (2003–2004). Yhdessä Matti Vaskelaisen kanssa hän suunnitteli puvustuksen ja lavastuksen Seinäjoen kaupunginteatterin näytelmään Muukalaisia yössä (2006–2007), Lepakko-operettiin Kokkolassa ja Helsingissä (2007–2008), Piukat paikat -näytelmään Tampereelle (2009) sekä Lokki-näytelmään Hangossa 2019.  

Jukka Rintala on saanut useita huomattavia tunnustuksia monipuolisesta työstään, esimerkiksi vuonna 2006 Tasavallan presidentin myöntämän Pro Finlandia -mitalin.  


Pieksämäki 60 v kauppalasta kaupungiksi 2022