Rokkiversio komediaklassikosta

Hotelli Humina

Ohjaus Jari Tuononen
Ensi-ilta to 11.2.2016. Muut esitykset ajalla 14.2. – 10.4.2016.

Hotelli Humina on Tatu Pekkarisen kirjoittama laulu- ja tanssi-iloittelu. Poleenin Teatterin versiossa raikavat suomennetut ja aikoinaan suomeksi esitetyt 50-60-lukujen rokit ja iskelmät. Nostalgisia lauluja on luvassa Poleenin lavalla. Musiikista vastaavat edellisessä produktiossa mukana olleet muusikot vahvistettuna pianisti Ari Norontauksella.

Tatu Pekkarinen (1892-1951) tunnetaan parhaiten kupletti- ja iskelmäsanoittajana.  Hän kirjoitti myös kirjoja, näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia. Hotelli Humina onkin alun perin Pekkarisen kirjoittama kirja, josta hän muokkasi näytelmän ja osallistui myös kirjasta tehdyn elokuvan Maskotti käsikirjoittamiseen. Pekkarinen lauloi omia kuplettilaulujaan myös levylle 1920-luvun lopulla.

Rokkia, rahaa ja rakkautta on tarinassa luvassa. Näytelmän maailmassa raha tuo onnen ja takaa rakkauden. Köyhällä ei ole kivaa. Mutta onneksi Suomen valtion oblikaatioille on järjestetty arpajaiset ja onnekkaat voittavat puoli miljoonaa markkaa. Mutta kuka oikeasti voittaa ja kenellä se oikealla numerolla varustettu voitto-oblikaatio on? Onko oikeata rakkautta ilman rahaa? Tässä ovat iloittelumme oleelliset kysymykset.

Hotelli Huminaa ei pidä sekoittaa Ylläksellä olevaan kaimaansa. Tämä meidän hotellimme sijaitsee kuvitteellisessa Helsingissä.

Vuosien 1920–1945 aikana Suomessa laskettiin liikkeelle paljon palkinto-obligaatioita. Niiden korko sijoitettiin yhteiseen pottiin, josta arvottiin muutamalle obligaation haltijalle ylisuuri osuus. Tämä arpaobligaatio muistutti hieman tavallista kalliimpaa raha-arpaa, jonka pääoma saatiin takaisin muutaman vuoden päästä, jos arpaonni ei olisi korkoarpajaisissa suosinutkaan.

Liput 22,50€/17,50€. Esityksen kesto noin kaksi tuntia, väliaika.

HOTELLI HUMINA
Kirjoittanut Tatu Pekkarinen
Ohjaus Jari Tuononen

ROOLEISSA
Rouva Äyskäri – Kirsi Selonen
Mirjam – Johanna Tolonen
Akseli Tuliterä – Mikko Parkkinen
Ville Pusakka – Ilkka Holmavuo
Miina – Merja Karjalainen
Feliks – Mikko Hänninen
Kalle – Pertti Selonen
Ville – Arto Naukkarinen
Poliisit – Katriina Poso ja Roosa Kollanus
Salapoliisi – Seppo Paappanen
Mataleena – Niina Parkkonen
Sofööri – Seppo Paappanen
Juoksupoika – Roosa Kollanus

TANSSIJAT Mona Karjalainen, Roosa Kollanus, Sanni Kosonen, Nea Mustonen, Venla Parkkinen, Niina Parkkonen, Katriina Poso, Fanni Pöyhtäri ja Iina Sormunen
ORKESTERI Janne Laitinen, Ari Norontaus, Pertti Selonen ja Tero Viinikainen
LAVASTUS JA PUVUSTUS Susanna Pohjolainen (suun.) ja Susanna Kasanen
VALOT Hannu Lappi
ÄÄNET ja MAINOSGRAFIIKAT Teemu Nykänen
TARPEISTO ja LAVASTERAKENNUS Tommi Tetri
MASKEERAUS Minna Paloniemi
KUVAT Kimmo Peltonen
TUOTTAJA ja OHJAUS Jari Tuononen

ESITYSOIKEUDET SUOMEN NÄYTELMÄKIRJAILIJALIITTO

”Tuononen on taitavasti liittänyt bändin mukaan tarinankuljetukseen. Etulavalla istuvat muusikot Janne Laitinen, Ari Norontaus ja Tero Viinikainen. Laulaja Arto Naukkarinen ja kitaristi Pertti Selonen ovat hauska pellepari. Koko bändi on näyttävässä roolissa.” ”Johanna Tolonen ja Mikko Parkkinen nuorina rakastavaisina laulavat soinnikkaasti ja heidän yhteispelinsä toimii.” ”Ilkka Holmavuon ja Kirsi Selosen lavakarisma ei näyttämön suuruudesta kärsi. Holmavuon viipurilaisisännän hauska olemus ja huumorinpitoinen värikäs murre hurmaavat niin yleisön kuin Selosen topakan hotelliemännän.” -Ilona Kolberg, Länsi-Savo

”Pekkarisen maailmassa kuten myös Hotelli Huminassa elämää tarkastellaan huumorin kautta. Taustalla on kuitenkin hienoista katkeruutta ja pettymystä elämään, jossa raha merkitsee kaikkea, eikä ihminen itsessään mitään. Tuo tumma sivujuonne antaa oudon mausteen.” ”…sanat putoilevat juuri oikealla tavalla ja oikea-aikaisesti, näyttelijät rentoutuvat ja säteilevät. Katsoja nauttii, orkesteri säestää hienovireisesti.” – Jaana Virtanen, Savon Sanomat

”Näytelmässä kuullaan useita 1950-1960 -lukujen suomennettuja rokkibiisejä ja iskelmiä, jotka hivelevät korvia. Näyttelijät heittäytyvät rooleihinsa koko sydämellään ja sielullaan, ja se myös näkyy katsojalle.” ”Ohjaaja Jari Tuononen on halunnut luoda näytelmästä laulu- ja tanssi-iloittelun, joka ei jätä ketään kylmäksi. Tässä hän on onnistunut varsin hyvin.” – Tara McLees, Pieksämäen Lehti