|
There are no translations available.
Kotiseutuarkisto sijaitsee Poleenin pohjakerroksessa ja sinne kulku on kirjaston kautta.
Arkisto on avoinna yleisölle klo 11-14.
Pieksämäki-Seura on tehnyt Pieksämäen kaupungin kanssa sopimuksen kotiseutuarkiston uudelleen käynnistämisestä ja ylläpitämisestä. Arkisto sijaitsee Poleenin kellarikerroksessa. Arkistotila on varustettu tarvittavalla kalustolla ja laitteistolla. Syyskuussa arkistoon palkattiin osa-aikainen toimistovirkailija. Hän työskentelee arkistossa ma-pe klo 9-14. Virkailija järjestää arkistoon toimitetut asiakirjat ja valokuvat arkistoja koskevien määräysten edellyttämään kuntoon ja vie tiedot sähköiseen muotoon.
Kotiseutuarkiston tehtävänä on tallentaa paikallinen yksityisluontoinen arkistoaines sekä paikkakunnan henkinen perinne, saada se säilymään ja saattaa käytettäväksi siten, että se palvelee sekä yleisen että paikallisen tutkimuksen, opetuksen, harrastustoiminnan ja käytännön tarpeita. Kotiseutuarkistoon kuuluu sellainen aines, joka ei kuulu julkisen arkistonhoidon piiriin.
Toimivat ja lakkautetut yhdistykset, seurat ja osuuskunnat sekä yksityiset henkilöt voivat toimittaa arkistoon tallennettavaksi sinne kuuluvaa arkistoainesta, mm. varsinaiset asiakirjat, kartat ja piirustukset, valokuvat, filmit, äänitteet ja kasetit, ATK-aineisto, käsikirjoitukset ja painotuotteiden arkistokappaleet.
Kotiseutuarkistoa koskevat yleiset arkistolait ja –asetukset, ja asiakirjojen säilytyksessä noudatetaan valtionarkiston ohjeita ja määräyksiä. Asiakirjat pidetään asiakkaiden käytettävissä huomioon ottaen asiakirjojen julkisuudesta annetut määräykset ja tekijänoikeuslainsäädännössä annetut rajoitukset. Arkiston kokoelmat ovat yksityisten henkilöiden käytössä vain arkistotiloissa arkiston aukioloaikoina. Mitään asiakirjoja ei anneta kotilainaksi.
Tiedustelut:
Pieksämäki-Seura ry
Puheenjohtaja Hannu Hyyrinen 050 518 5088,
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
Sihteeri Ulla Huttunen 040 501 8981,
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
Pieksämäki Seuran kotisivu
|