|
There are no translations available.
PUHDISTUS
Ohjaus Iiris Salmela
Ensi-ilta 11.2.2012, esitykset 18.2.-16.3.2012

Kuva Janne Jämsä
Sofi Oksasen (s. 1977) ensimmäinen kokopitkä näytelmä sijoittuu Viroon vuonna 1992, mutta peilaa samalla takautumien kautta maassa 1950-luvun taitteessa tapahtunutta neuvostolaistamista.
On vuosi 1992, ja seitsemänkymppinen Aliide Truu asuu perhekodissaan rapistuneessa kylässä lähellä Tallinnaa. Eräänä päivänä hän löytää etupihaltaan tajuttomana makaavan nuoren naisen. Vladivostokista tullut Zara on syntyään virolainen, ja nyt paossa Venäjän mafiaa. Punomalla yhteen näiden kahden naisen elämän ja kohtalot, Oksanen tutkii sodanjälkeisen Viron polttavia haavoja, ja valaisee samalla maan lähihistoriaa.
Seuraamme Aliiden menneisyyttä, öisiä kuulusteluja aikana jolloin tuhansia perheitä lähetettiin Siperiaan ja partisaanit piileskelivät metsissä. Näytelmän nykyajassa Zara kuvaa omia kokemuksiaan korruption hallitsemassa ja väkivallan dominoimassa maailmassa, jossa jopa rikolliset ovat kadottaneet suuntansa. Kuten yksi mafiamies sanoo nuoremmalle kollegalleen, "Mä haluan olla ylpeä mun hienosta maasta. Mä haluan olla ylpeä niin kuin mä olin. Mut sä, Pasa, sä vihaat omaa maatas. Sä et halua olla venäläinen."
Oksanen tutkii Viron realiteetteja, erityisesti sekä Neuvostoliiton että Venäjän maan päälle langettamia varjoja, mutta hänen teemansa ovat pohjimmiltaan universaaleja.
Yhdistämällä kaksi aikakautta, Oksanen pohtii kuinka historia vaikuttaa nuoren valtion kehitykseen sekä yksittäisen yksilön itsetuntoon ja hänen tekemiinsä valintoihin. Näytelmä kertoo kahdesta eri sukupolven naisesta, jotka käyvät läpi vapaudenmenetykseen liittyviä kokemuksiaan. Kuinka toimia kun vaihtoehtoja ei ole? Mikä on elossapysymisen lopullinen hinta? Onko mahdollista säilyttää omanarvontuntoa tilanteessa, jossa oma tahto on ulkoisten voimien, pelon ja hyväksikäytön armoilla? Kuinka säilyttää inhimillisyys sellaistenkin tekojen jälkeen, jotka on tehty pakon alla? Ehkä voimme ymmärtää nykyisen tilanteemme vain tulemalla sinuiksi menneisyytemme kanssa.
Lähde: Kansallisteatteri / Eva Buchwald
Näytelmää kantaesitettiin Suomen Kansallisteatterissa keväällä 2007. Puhdistus sai lämpimän vastaanoton myös Tallinnan Draamateatterissa, jossa sen virolainen kantaesitys nähtiin vuoden 2007 syksyllä. Poleenin näyttämölle Puhdistus valmistuu kevään ensimmäisenä ensi-iltana la 11.2.2012.
PUHDISTUS
Ohjaus Iiris Salmela (vier.)
Lavastus Janne Jämsä
Lavastuksen toteutus Joona Teittinen, Pekka Tulivuo, Eeva Jäntti
Äänisuunnittelu Teemu Nykänen, Tuomas Raatikainen
Valosuunnittelu Janne Jämsä, Hannu Lappi
Tuottajat Eeva Eloranta, Janne Jämsä
Oikeudet Suomen Näytelmäkirjailijaliitto Sunklo ry
Rooleissa:
Aliide Truu - Annikki Saha
Nuori Aliide Truu - Tanja Kauranen
Zara - Miia Hytönen
Hans Pekk - Janne Jämsä
Ingel Pekk - Niina Parkkonen
Martin Truu - Jari Kauppinen
Pavel - Marko Lyyra
Lavrenti - Ilkka Holmavuo
Linda - Disa Mattson
Esitykset
la 11.2. klo 19 E-I
la 18.2. klo 14
su 19.2. klo 14
pe 24.2. klo 14
la 25.2. klo 14
la 3.3. klo 14
su 4.3. klo 14
la 10.3. klo19
su 11.3. klo 14
pe 16.3. klo 19
Kesto 2 h 20 min, sis. väliajan
Liput 14/ 13/ 12e
Osta liput
Oikeudet Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry Sunklo
...........................................................
Kuvat Juhani Romunen
|